Elina Rautio

SYLISSÄ SURU

Hinta: 24,50 €

Tuotetiedot

Kävelemme käsi kädessä autolle. Mielessäni kaikuvat
Naistenklinikan lääkärin sanat: ”Teillä on kaksi vaihtoehtoa:
luovutettu munasolu tai adoptio.” Vasta muutaman korttelin
ajettuamme sanat todella jysähtävät tajuntaani. Tämä
elämäntilanne voi oikeasti olla lopullinen: on todennäköistä,
ettei minusta koskaan tule biologista äitiä.


Kukaan ei suunnittele jäävänsä tahattomasti lapsettomaksi. Se on niitä tilanteita, joiden edessä huomaa, ettei elämä lopulta ole omissa käsissämme. Emme pysty muuttamaan käsikirjoitusta, vaikka kuinka haluaisimme. Mikä silloin avuksi?

Tässä kirjassa toimittaja-kirjailija ja kasvatustieteen tohtori Elina Rautio pohtii omien ja haastattelemiensa naisten kokemusten kautta lapsettomuuteen liittyvää eksistentiaalista ja hengellistä kriisiä ja siitä selviytymistä kristityn näkökulmasta. Kirja tarjoaa vertaistukea lapsettomille ja avaa kriisin kokemusta myös heidän läheisilleen sekä sielunhoito- ja terapiatyössä toimiville.

Sylissä suru rohkaisee myös lukijaa, jonka elämässä jokin muu asia kuin perheen perustaminen ei ole mennyt omien suunnitelmien – tai ympäristön odotusten – mukaan. Teoksen johtoajatuksena on luottamus siihen, että Jumalan käsikirjoitus elämällemme on kaikesta huolimatta parempi kuin omamme.


Lk. 25.4
Nid. 144 sivua
Ilmestymiskuukausi: helmikuu 2019

Hinta: 24,50 €
Tuotetta saatavilla.